Nyt se sitten sataa. Kaikki kesä vedet, tulee kerralla taivaasta. Viikko hurahti kertakaikkiaan. Ei oikeastaan edes tajunnut että kävi jossain, vaikka ehti tapahtua ja fiilistellä ihan joka hetkestä. Mukavaahan se on irrottautua arjesta. Varsinkin kun koko kesä on mennyt melkeinpä kokonaan työn merkeissä. Tässä alkaa olla jo täpinöissä kun seuraavan kerran ku Jukan kanssa nähdään niin saadaan sitten alkaa elämään taas sitä ihanaa yhteistä arkea. Nyt sitä luultavasti arvostaa ainakin enemmän, kun on ollut kaukana toisesta. Ainaki oli tosi romanttista tavallista arkea viimeviikolla, ihan niinku silloin joskus ennen... Jäi vaan sellainen kiva täpinäolo... että kohta saadaan olla enemmän ja paljon yhdessä.

Vaikka mitään ei ole vielä tapahtunutkaan, niin on sellainen toiveikas olo pitkästä aikaa että ehkä se elämä tästä taas alkaa järjestäytymään jotenki niille raiteille minne ne olen halunnu. Tosin *koputtaa puuta* ainapa tuo on tipauttanu takasin maanpinnalle, kun on liian innoissaan jostain, niin ehkäpä se vain on parempi nyt tässä olla ja elää päivä kerrallaan.. Piirrellä karttoja ja kirjotella pöytäkirjoja ja välillä käydä hyppimässä pellolla pelottelemassa vanhoja setiä *räyh*

Soittelin jonnekin, että ne kertois että missä täällä huithaithuittisissa pääsee jumppailemaan. Syksy tulee niin pitää hakeutua johonkin ryhmään ettei jää vain kotiin laiskottelemaan. Jänskättää. En ole kauheasti työpaikan ulkopuolisten kanssa täällä ollut tekemisissä (paitsi naapurin setän). Halunnut miettiä tätä elämänmuutosta nyt ihan kunnolla ja miettiä että mitä sitä tahtoo oikein elämältä, ja miten tahtomiset vois saavuttaa, miten hyväksyis menneet häppeningit ja sellaista "kasvamis" muuttumis -juttuja kai lähinnä. Mutta nyt taas tuntuu että jaksaa olla tekemisissä muittenki ku ihan välttämättömien ihmisten kanssa.

vaan nyt kävelylle...