nyt voisi taas kirjoittaa kovin kauniisti omasta työstään. Kun on nuhaflunssassa. Yö on huonosti nukuttu. Ja sitten pitää mennä ihmisten kanssa tekemään töitään.. tai sellaisten ihmisten, jotka eivät vain voi käsittää, että ei näitä hommia voi ja saa tehdä kuhan nyt vain sinnepäin... ja sitten ne hermoilee mulle siitä, että menee aikaa. Ja muut hommat painaa päälle. Ja ymmärrän kyllä että v*tuttamaanhan se alkaa kun on pitkän päivän syömättä ja sitten vielä laitteisto pettää (eikä edes minusta riippuvista syistä) niin ja alkaa näyttämään että tässä kestää vielä kauan kauan.. niin voihan siinä kiireisellä yrittäjällä hermo palaa, mutta syytön mie siltikin siihen olen! Hoksasin vasta kotia päästyäni, että olisin aivan hyvin voinut sanoa, että ei ole pakko olla täällä. Lukee kutsussakin, ettei edellytetä läsnäoloa. Mutta kun pää on täynnä räkää, maha ihan tyhjä, voimat ihan loppu gps:n kantamisesta ja kävelemisestä niin ei paljoa jaksa siinä enää muuta kuin miettiä ittekseen että voi kun pääsisi jo pois täältä. Ja yrittää hymyillä kiukkusille ihmisille.

Olen aivan liian herkkä noitten asioitten kanssa. Ja siksi olenkin alkanut epäillä, että olenko edes oikealla alalla. Kun työtänihän minä vain teen, ja niin kuin laki ja asetukset edellyttää minun tekevän, niin onko se sitten minun vika jos kunnolla/oikein tehtyyn työhön kuluu enemmän aikaa kuin hutasuaika? No kyllä ne kuitenkin ihmisten kiukkuamiset ja pahat sanat jää mun mieliin nakertamaan. Ja joo. ärsyttäähän se. Että nyt varmaan oikeasti alan katselemaan työpaikkaaa.. vaikka sitten espoon suunnalta niin jos vaikka sitten pääsisi jatko-opiskelemaan siinä sivussa. Ei kuulosta ainakaan kovin pahalta. Ja tällaisien päivien jälkeen siitä on ilo haaveilla.

Työkaveri kysy, että oonko itkeny, ku silmät ja posket ihan punaset. =) no en ollu itkeny sentään. Minähän en tuollasten kiukkusetien takia kyyneleitäni tuhlaa!!! Mutta varmaan kuume noussu tuolla kävellessä, että aivan tajuttoman nuutunut olo on nyt. Eli lähden siis pötköttelemään illaksi.. Että pääsen huomenna takaisin töihin. Onneksi ei oo ainakaan maastopäivää...