Pitää taas välillä vähän päivitellä, vaikka mitään päiviteltävää ei edes taida olla.

Täällä katselen olohuoneen ikkunasta, kun lunta satelee hiljalleen ja odottelen, että pian saisi edes pikkuisen käydä testaamassa taas suksia. Jotenkin tuo hiihtäminen on nykyisin enemmän sellaista, että käyn silloin kun tosiaan tuntuu siltä että nyt voisin tehdä jotain urheilullista, että ihan sama sitten menenkö juoksemaan vaiko hiihtämään. Vaan se tunne mikä siitä sitten tulee kun on suksien päällä. Se on tosi mukavaa ja kotoista. Vaan nykyisin se viitsiminen lähteä urheilemaan on jotenki hankalampaa.Musta tullut mukavuuden haluinen laiskimus, joka ei kauheammin viitsi itseään rasittaa töiden ulkopuolella. Mutta eikö siinäkin jo kuitenkin ole kun kahdesti viikossa käyn aerobicissä ja sitten polen tuota stepperiä parina iltana viikossa, käyn kävelyllä ja nautin elämästä ja siitä että liikunta rauhallisena antaa yleensä paljon enemmän kuin se kamala itsensä rääkkääminen ja rajojen etsiminen ..vaikkakin sekin aina vielä joskus on kyllä mukavaa. Mutta nyt on ihan kiva ottaa vaan ihan lepposasti tätä elämää. Siitä tykkään tästä paikasta. Metsä on ihan lähellä, ja rauhallista, ja hiljaista. Yritän elää stressitöntä elämää. Miksi ihmeessä elämässä täytyisi aina suorittaa niin kamalan paljon, eikö se vain riitä kun on olemassa. Mitään ei täältä lähtiessä kuitenkaan tänne jää. 300 vuoden päästä kukaan tuskin edes muistaa, että millainen mie oon ollu. Ja kun ei ole mitään kamalaa tarvetta tehdäkään mitään mikä jäisi historian kirjoihin, niin jaksa hössöttää juuri mistään. No ehkä joskus 150 vuoden päästä joku toinen maanmittari saattaa jupista jonkun päätöksen tai kartan kanssa että eihän tässä ole mitään järkeä.. että mitäköhän tässäkin on ajateltu kun näin on tehty.... :) niihin aina törmää...

Työkaveri kyseli,että en ole vielä kauhistunut tähän alaan, mutta joo, en ole päivääkään katunut että olen valinnut tämän alan, Pidän aivan kamalan paljon tästä työstä. En tiedä sitten, ehkä sitä tahtoo kunnianhimoisena ihmisenä enemmän haasteita jonkin ajan päästä, mutta nyt tässä kaikessa on ihan riittävästi mulle. Tuun onnelliseksi pelkästään siitä, että mulla on syy herätä aamulla, ja kun saan mennä tekemään työtä, joka antaa mulle joka päivä jotain uutta, niin mitä enempää siltä vois haluta.

Mutta sellaista tänne. Tavallista, rauhallista tammikuuta...tosin jo viimistä päivää näköjään.